sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Sohvapöydän uusi ilme

En ollut aluksi varma haluanko olohuoneeseen sohvapöytää ollenkaan, joten haettiin anoppilan navetan ylisiltä vanha 80-lukuinen (?) sohvapöytä kokeeksi. Siinä se sitten nökötti toista vuotta paraatipaikalla ja natisi liitoksistaan. Kun en kesälläkään tiennyt minkälaisen pöydän olkkariin haluaisin (lue:raaski teettää), päätin hieman vaalentaa nykyisen olemusta. Ennen:


Tässä kohta menin siitä missä aita on matalin: irroitin pöytälevyn, liimattiin jalat uudelleen, sitten jalkoihin spayjasin valkoista pohjamaalia ja päälle kerros matta valkoista pullosta. Pöytälevyn päällystin Etolasta löytyneellä tammen värisellä d-fixillä, joka oli sen verran leveätä, ettei tarvinnut tehdä saumaa ollenkaan. Jälkeen:


Tosin tuo d-fix tunnu oikein kestävän kulutusta. Meillä tuon pöydän äärellä lähinnä pelataan ja pöydän pinta on jo muutaman kuukauden käytön jälkeen ihan naarmuinen, mutta ihan ok tilapäisratkaisuksi...


Kivasti vaaleni ilme eikä näytä niin nuhjuiselta :)

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Marokko

Pari kymppisenä, kun vanhemmat oli reissussa, pidettiin kotona kotibileitä, kolmekymppisenä, kun et enää asunu kotona, niin kutsuttiin tytöt saunailtaan ja sitten jatkoille tanssiravintolaan. Mitä tehdää neljäkymppisenä, kun vanhemmat ovat lomareissulla? Kutsutaan ystävä ompelemaan tyhjänä olevaan taloon - ommellaan, höpötellään ja syödään kaikessa rauhassa. <3 Näillä minilaneilla surruttelin itselleni lomareissulle mekon ihanasta Marokosta. Suurin ongelma oli, että kummin päin kankaan leikkaisin: sillein suomumaisesti vai kumpumaisesti. Päädyin suomumaiseen, että voisin tehdä sellaisen piparireunan ;) helmaan.


Piparireunaisenhelman muistin nähneeni Mutturalla-blogissa, josta löytyy ohjeetkin. Nopeeta ja helppoa - NOT.


Marokko on sen verran pieni kuvioinen, että noiden kaarien ompelemiseen jousto-ompeleella meni ikuisuus.


Helma on ommeltu alavaran kanssa. Nurjalta näyttää tältä.


Ei ihan Marokko, vaan Arabiemiraatit :) Itsellä oli jotenkin kauhean skeptinen asenne meidän lomakohdetta Arabiemiraatteja kohtaan, mutta viikko meni loistavasti. Ja voisin jopa mennä toistamiseen.

Kaava: The tissis
Kangas: harmaa Marokko-jersey, Tyyne-Esteri

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Merinovillasta tuubihuiveja

Vähän on jäänyt blogin päivitykset työelämän jalkoihin. - Jos on ehtinyt ompelemaan, niin viime kuukaudet on ollut niin pimeää, että ei ole jaksanut nähdä vaivaa valokuvaamisen kanssa.

Pukinkonttiin tuli kuitenkin jotain nopeata ja helppoa surauteltua - nimittäin tuubihuiveja. Yllästysvieras-blogin innoittamana tein huivit ihanan pehmeästä merinosta. Toivottavasti lämmittävät saajiaan.

 

Eemil ei ole oikein innnostunut merinovillasta ihoa vasten, mutta silitin huiviin vihaisen linnun houkuttelemaan käytämään huivia. Tiukasti otti ainakin tuo silityskuva merinovillaan kiinni. Höyry pois raudasta ja kahdella pisteellä vähän ensin esilämmitin merinoa, sitten kuva päälle ja n. 1min kuvan päältä - ja kiinni oli. EDIT: Merkki täytyi ommella myöhemmin kiinni, kun alkoi irtoilla.


Tyyne-Esterin Annilta sain joskus kätevän vinkin ompelumerkkien ompeluun: kannattaa kiinnittää merkki teipillä, niin saa merkin pysymään paikoillaan ja ei tarvitse varoa nuppineuloja. Voila!


Nämä on kyllä niin ihania. että tarvii tehdä itsellekin lenkille tällainen. Näiden lisäksi tuli tehtyä vielä veljen tytöille Majapuun vaaleanpuna-valkoraidallisesta merinosta tuubihuivit.


Kankaat: Musta ja tumman harmaa meleerattu merinovilla interlock, Käpynen
Kaava: 50 cm leveä ja 60cm korkea suorakaide
Merkki: Angry bird-silitysmerkki, Tyyne-Esteri