sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Voihan Riivalit!

Tätä Käpysen kuosia oli pakko saada heti, kun se tuli myyntiin Kankaiden yönä. Aivan ihana Unikuun Jennin suunnittelema kuosi ja ihanan pirteässä keltaisessa värissä. Kangas, kun vihdoin saapui kotiin, niin mieskin tykästyi siihen ja eikun toinen raportti tilaukseen. Riivareista muotoutui peruspertsa nepparilistalla. Neppari/nappilistaan miulla ei ollut tallella ohjetta eikä kaavaa, mutta tutkimalla Eemilille aikaisemmin tekemääni paitaa, sain listan tehtyä vaikka ompelujärjestys ei tainut mennä ihan oikein, kun tuli pieni heitto listojen pituuksilla. Heittoa ei parantanut ekat itse kiinnitetyt nepparit - ei menny iha kohdilleen. Mutta ihana tästä joka tapauksessa tuli <3


Yhdestä raportista sai helposti pitkähihaisen paidan ja jäi vielä sen verran, että saisi ainakin pienen pipon.


Vähän epäonninen nepparilista ja Eemil, joka on valmis päikkäreille ;)


Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. Kannattaisi kyllä harjoitella neppareiden laittoa, varsinkin vasaran kanssa, johonkin muuhun kuin valmiiseen vaatteeseen...

Kaava: OB 2/2012 Little Lamb muokattuna
Koko: 104 pidennettynä
Kankaat: Riivalit -luomujersey Käpyseltä, musta resori KVK
Nepparit: Tähti -kansinepparit Käpyseltä

2 kommenttia:

  1. No miten sie sait ne nepit kiinni? Hieno on, mie en raaski omaani vielä edes kuvitella leikkaavani ,)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Karnaluksista ostamieni kansineppareiden muoviläpyskä (8mm?) sopi noille täydellisesti.

      Poista