maanantai 19. tammikuuta 2015

Vähän ruoheampia paitoja

Vihdoinkin sain ostettua kameraan jalustan, joten omien vaatteiden kuvaaminen onnistuu nyt helpommin itsekseen. Ennen rakentelin kameralle epävakaan telineen laatikoista ja pyyhkeistä ja kuvan kohdistus oli hieman hankalaa ja ihme, ettei kamera tippunut koskaan lattialle. Jalustan valinnassa päädyin Velbon 4430D:hen - vaikutti tukevalta, löyty pikakiinnityslevy ja kuulapää. 

Tämä Käpysen betoniromu-paita on odottanut jo hetken kuvatuksi pääsemistä. 


Halusin vähän perinteistä resoria rouheamman kanttauksen ja kaapista löytyi sopivasti mustaa farkkujerseytä. 


Helppo ohje v-kaula-aukon kanttaukseen löytyi www.sewingmamas.com/:sta. 


Kaaritaskut



Kaava: Onion 2035 muokattuna
Kankaat: Betomiromu-jersey Käpynen, musta farkku-jersey Lillestoff

Toinen paita on peruspaita töihin, jonka juttuna on, että kappaleet on ommeltu suoralla jousto-ompeleella nurjat puolet vastakkain. Näin nurjanpuolen vaaleampi väri jää saumoihin näkyviin. Nähtäväksi jää miten saumat kestää pesun ja rummutuksen.


Kaulus on epäsymmetrinen ja yläreunaan jätin esipesussa rullaantuneen käsittelemättömän reunan


Kaava: JTKK raglanpaita
Kangas: Tumman harmaa meleerattu joustocollege Tyyne-Esteriltä

3 kommenttia: