keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Merinovillasta tuubihuiveja

Vähän on jäänyt blogin päivitykset työelämän jalkoihin. - Jos on ehtinyt ompelemaan, niin viime kuukaudet on ollut niin pimeää, että ei ole jaksanut nähdä vaivaa valokuvaamisen kanssa.

Pukinkonttiin tuli kuitenkin jotain nopeata ja helppoa surauteltua - nimittäin tuubihuiveja. Yllästysvieras-blogin innoittamana tein huivit ihanan pehmeästä merinosta. Toivottavasti lämmittävät saajiaan.

 

Eemil ei ole oikein innnostunut merinovillasta ihoa vasten, mutta silitin huiviin vihaisen linnun houkuttelemaan käytämään huivia. Tiukasti otti ainakin tuo silityskuva merinovillaan kiinni. Höyry pois raudasta ja kahdella pisteellä vähän ensin esilämmitin merinoa, sitten kuva päälle ja n. 1min kuvan päältä - ja kiinni oli. EDIT: Merkki täytyi ommella myöhemmin kiinni, kun alkoi irtoilla.


Tyyne-Esterin Annilta sain joskus kätevän vinkin ompelumerkkien ompeluun: kannattaa kiinnittää merkki teipillä, niin saa merkin pysymään paikoillaan ja ei tarvitse varoa nuppineuloja. Voila!


Nämä on kyllä niin ihania. että tarvii tehdä itsellekin lenkille tällainen. Näiden lisäksi tuli tehtyä vielä veljen tytöille Majapuun vaaleanpuna-valkoraidallisesta merinosta tuubihuivit.


Kankaat: Musta ja tumman harmaa meleerattu merinovilla interlock, Käpynen
Kaava: 50 cm leveä ja 60cm korkea suorakaide
Merkki: Angry bird-silitysmerkki, Tyyne-Esteri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti