keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Oih ja voih - eka käynti Karnaluksissa Tallinnassa

Käytiin ystäväni tutustumassa Tallinnan pyhään kolminaisuuteen eli kolmeen kangaskauppaan: Karnaluksiin, Abakhaniin ja Kangadzungelin XXL:ään. Mikä käsitöitä tekevän taivas tuo Karnaluks on. Siellä on siis kaikkea lattiasta kattoon - niin paljon kaikkea ihanaa, ettei meinannut kyetä enää ostamaan mitään. No, kykenin kuitenkin - tässä kaikki Tallinnan hankinnat yhdessä kuvassa:


Suurin osa näistä on Karnaluksista, jossa meni vähän reilu 3 tuntia aikaa. Nuo toiset kaupat oli meidän mielestä vähän kalliimpia, paljon kaikaita ihan Suomen hinnoissa (yli 20e/m). Tyllit taisi olla Kangadzungelissa 5e/m, mutta värivalikoima oli kyllä mieletön verrattuna Eurokankaan valikoimaan. Ja noista löytyi myös tosi pehmeitä tyllejä. Alle laitettu lähinnä itselle muistiin vähän tuotteiden hintoja.


Karnaluksista ostettut saumuri- ja ompelulangat. Saumurilangat oli 1,72e/ rulla, krepit (10000m) 5,77e  ja ompelulangat 0,35e/rulla. Karnaluksissa oli noista kolmesta kaupasta edullisimmat langat.


Kaikenlaista pientä tarpeellista tarttui mukaan: pinkkimittanauha (0,64e) ,nappeja, nauhoja (puuvillapitsi 0,87e/m), keinokuituiset vähän paksummat hihansuuresorit takkiprojektiin, vetoketjuja (75cm tarktorivetoketjut 1,08e/kpl)  jne. Itselle ylös, että napit ja nauhat mitataan kassalla ja kankaat leikataan takahuoneessa tyllien lähellä.


Silitettäviä merkkejä oli ihan älyttömästi sikin sokin laatikoissa. Tälläiset tarttui mukaan, näilllä hinnat vaihteli 0,58e- 2,70 ja tuon Angry birdsin halkasija on varmaan lähempänä 10 cm.


Löysin aivan ihananan värisistä puuvillaa (n. 7e/m) ja tylliä (1,54e/m) <3


Sekä vironvillaa ( n. 2e/100g kerä) villapaitaprojektiin. Tuli myös ostettua ekat Addin puikot nro 4 /100cm pyöröpuikot oli n. 4e 

Oli kyllä ihana päivä ja sovittiin, että jatketaan viimeistään ensi vuonna perinnettä näissä meidän keväisissä käsityöretkissä. Viime keväänä me käytiin Tampereella koirankarvan kerhräyskurssilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti